Tosin ilman eilistä jännitystä olisin voinut elää. Joutuminen poliisioperaation keskelle toukokuisena sunnuntaina ei ole ihan etusijalla suosikkiluettelossani.
Olin menossa kellariin ja jouduin raahaamaan kaksi painavaa laukkua rappuja pitkin, kun hissi ei toiminut. Alhaalla selvisi miksi, kun siellä oli 4 poliisia ja joku, jonka olivat ottaneet kiinni. Kellarista takaisin tullessani oli porttikongissa vastassa 2 poliisia, toisella sellainen iso kilpi mukana, jossa luki kissan kokoisin valkoisin kirjaimin POLIISI. Tuli jotenkin epätodellinen olo.
Sanoivat etsivänsä jotakuta ja pyysivät avaimia lainaksi, että pääsivät tarkistamaan pesutuvan. Monen poliisin voimin menivät sitten sisään ja kuulin kuinka käskivät jotakuta useamman kerran tulemaan ulos.
Yksi poliiseista toi avaimet takaisin ja varoitti, että paikalle on tulossa poliisikoira. Ilmeisesti varoittavat siltä varalta, että jos joku sattuu pelkäämään kaikkia vähänkin isompia koiria. Poliisikoirathan on suunnilleen turvallisimmasta päästä, kun ne käy päälle vain käskettäessä. Tämäkin oli autosta ulos tullessaan varsin rauhallisen näköinen.
En jäänyt seuraamaan jatkoa, mutta lopputulos oli arvattavissa koiran saapumisen jälkeen.
En kyllä tajua, miten joku voi olla niin tyhmä, että menee kuivaushuoneeseen poliiseja piiloon, kun se on umpikuja. Parempiakin piilopaikkoja löytyisi ja jopa kaksi pakoreittiä, joista toista ei takuulla oltu hoksattu sulkea. Lopullinen todiste tyhmyydestä on se, ettei tule käskettäessä ulos umpikujasta, koska itsehän siinä eniten kärsii.
P.s. Tulipa mieleeni, että mitähän minusta kertoo se, että olen rapuissa, kellaritasossa ja sisäpihalla kulkiessani usein mietiskellyt mm. sellaisia juttuja kuin "mitä kaikkia reittejä pitkin sisäpihalta pääsee pois", "mitä muuta kautta kuin oman rapun ovesta pääsee ulos" yms.
5 kommenttia:
Sehän kertoo vain siitä, että varaudut johonkin ajattelemalla asioita etukäteen. Tietysti se voi olla tietoista tai peloista johtuvaa, mutta yksi tärkeimmistä kriisitilanteessa lamaantumisen estämismenetelmistä onkin juuri mielikuvaharjoittelu. Esimerkiksi juuri se, että etukäteen mietitään, että "entäs jos tapahtuisi näin, niin mitä kautta pääsisin nopeimmin pois talosta?".
Ettei tule sitten mentyä vain sinne pyykkitupaan.
Kyllähän se osittain on ihan tietoista, kun olen lukenut Karpelan kirjan ja pari engl.kielistä aihetta käsittelevää opusta. Välillä vaan tulee mieleen, että missä menee varautumisen ja vainoharhaisuuden raja :)
Eikö tuo ole jo vähän liioittelua? En tiedä olenko jotenkin poikkeuksellisen hyväonninen, mutta 12 vuoden aikana tällä alueella olen törmännyt itseeni kohdistuvaan edes jossain määrin aggressiivisen käytökseen tasan 3 kertaa (näistä muuten kaksi oli naisia, toinen vieläpä eläkeikäinen) eikä yksikään tilanteista ollut oikeasti vaarallinen.
Monien valittamaa peräänhuutelua en ole koskaan huomannut, mutta ehkä siitä kärsivät sitten vähän nuoremmat ja puoleensavetävämmät naisihmiset.
Liikaa ei kannata alkaa pelkäämään, mutta tietysti silmät kannattaa pitää auki eikä uppoutua liian syvälle ajatuksiinsa ulkona kulkiessaan.
Vähän samasta oli ensin mulla yleisluonteinen aloitus ja sitten Tiulia jatkoi tarkemmin tästä oman kirjoituksensa.
Pitäisiköhän vielä mainita, että vaarallisimmat tilanteet, joihin olen joutunut, ovat sattuneet ihan muualla kuin kaupungissa. Esim. 10-vuotiaana maalla asuessa sain juosta minkä jaloista lähti karkuun juoppohullua naapuria, joka ilmeisesti piti minua jonain pikkupiruna, joka sopii litistää kakkosnelosella.
Lähetä kommentti