2.11.06

Viimeinen kuva


Asiaa tarkemmin mietittyäni tulin siihen lopputulokseen, että lopetan tämän blogin tähän. Viimeisenä kuvana näkymä ikkunasta 27.10. kun kävin siivoamassa asunnon esittelykuntoon.

26.10.06

Vauhdikasta


Kuvien ottaminen jäi tällä viikolla vähiin pakkaamiskiireiden takia. Tässä kuitenkin kuva eilisaamulta. Tuo oikeassa laidassa oleva hahmo on mielestäni aika hupaisa, kun ainut edes jossain määrin tarkka kohta on toinen jalkaterä.

23.10.06

Poliisi ja hevonen


Lisää poliiseja, tällä kertaa noin kuukauden takaa.

21.10.06

Oikein arvattu



Koskapa en ehdi koneen ääreen viikonloppuna, tässä lauantain kuva vähän etuajassa.

Edellisen postauksen arvaus osui oikeaan. Kun seuraavan kerran kuulin poliisin puhaltavan pilliin eli valot olivat taas vilkkumassa, menin ikkunaan katsomaan ja odotin sen aikaa, että onnistuin kuvaamaan kuvassa näkyvän saattueen. Poliisiauton perässä olevista autoista kahdella on diplomaattikilvet ja bussikaistalla ajavalla on sininen vilkku katolla.

20.10.06

Liikenteenohjausta


Valot vilkkuivat eilen iltapäivällä ja risteyksessä oli poliisi ohjaamassa liikennettä.

Lisäys: Sama tilanne myös tänä aamuna (vähän ennen kymmentä). Olisiko jotain tekemistä sen Lahdessa pidettävän kokouksen kanssa?

19.10.06

Kolme vuotta sitten


En ole ehtinyt ottamaan uusia kuvia, joten tässä näkymää kolmen vuoden takaa. Kuvauspäivä on 25.10.2003.

Toisessa blogissa on sitten kuvia uuden asunnon näköalasta.

16.10.06

Polkupyörä


Tämä näyttää kyllä ihan mielenkiintoiselta, mutta taidan itse kuitenkin päätyä ihan perinteiseen malliin.