31.12.05

Sadetta


Vuoden viimeinen kuva on päivän säähän soveltuva räntäsadeotos parin päivän takaa.

30.12.05

Vaalimainoksia


Osa vaalimainoksista ilmestyi telineisiin keskiviikkona. Jostain luin, että ainakin keskustassa ensimmäisiä mainoksia kolhittiin jo samana päivänä.

29.12.05

Jouluaamuna töissä


Eipä sitä lunta mitenkään hirveästi jouluaattona tullut, mutta sunnuntaina kun läksin aikaiselle kävelylenkille, liikkeellä oli lähes suhteettoman paljon lumiauroja ja muita huoltoajoneuvoja.

28.12.05

Kerrankin kiinni


Kuvattu jouluaattona. Tuo ravintola ei ole kovin usein illalla kiinni, mutta jouluna ei sekään ollut auki.

27.12.05

Kiinteistövälitys


Kiinteistövälityksen ikkunassakin oli joulukoristelua. Pidän kaikenlaisista minijutuista, joten eihän tähän voinut olla kiinnittämättä huomiota.

26.12.05

Karuselli


Alakerran kukkakaupan ikkunassa oli kiva koriste.

25.12.05

Joulukuusi


Tässä eilen illalla ottamassani kuvassa pidän siitä, että vain valot näkyvät selkeästi (kuva tosin on hieman epätarkka), mutta silti on helppo päätellä, että ne ovat joulukuusessa.

24.12.05

Hyvää joulua


Tuli sitten valkoinen joulu Helsinkiinkin, vaikka ennusteen mukaan pitäisi tulla räntää. Kuvassa kadun toisella puolella olevan talon parvekkeella oleva koriste.

23.12.05

Raitoja


Pala vastapäisen talon kattoa pakkasaamuna.

22.12.05

Lisää vaalimainontaa


Telineitä koottiin eilen ja nyt niitä on pitkä rivi aukiolla. Olisikohan niin, että mainokset laitetaan paikalleen joulun jälkeen? Ainakaan noiden telineiden pystytyksellä ei näyttänyt olevan mitään erityistä kiirettä, kun olivat jo jonkin aikaa olleet odottamassa kokoamista.

21.12.05

Yhä ylös yrittää


Tässä toinen korkealla työskentelevä, tosin tuo ei taida ihan 6-kerroksisen talon katolle asti yltää. Kuva parin viikon takaa.

20.12.05

UFO


Tunnistamaton lentävä esine taivaalla elokuussa. Näyttäisi laskuvarjolta, mutta mikä mahtaa olla tuo pyöreä täplä sen alapuolella?

19.12.05

Tervettä tiedonhalua


Talvella maisema on ankeampi kuin kesäisin, mutta uteliaisuuden saa tyydytettyä helpommin, kun lehdet eivät peitä näkyvyyttä ;) Tässä poliisit vakiopaikallaan reilu viikko sitten.

ps. Otsikko tulee siitä, kun kaikelle muullekin keksitään eufemismeja, niin uteliaisuus on sitten tuota.

18.12.05

Talvinen aamu


Uppouduin töihin niin, että päivityskin meinasi unohtua. Tässä piristykseksi kuva marraskuisesta aamusta, joka on niin talvinen kuin tänä talvena tähän mennessä on nähty.

17.12.05

Arvotaan seuraava numero


Viikko sitten aloittamassani numerosarjassa vuorossa numero 30. Vaihteeksi ollaankin ihan maan tasalla. Kuva elokuun lopulta.

16.12.05

Vaalikampanjointia


Kaiman vaalikampanjointia eilen eli tyypillistäkin tyypillisempi ilmainen kahvitarjoilu. Keksisi joku nyt jotain vähän repäisevämpää. En oikein jaksa innostua koko vaaleista, kun ei presidentillä kuitenkaan ole pahemmin valtaa tai vaikutusmahdollisuuksia. Kun homma siis on lähinnä PR:ää, ei hyvältä näytä, kun katselee millaisista ehdokkaista pitää valita.

15.12.05

Puluja


Pulut on vähän outoja, kun välillä ne pyörii ihan päättömän näköisesti ympäriinsä ja toisinaan sitten yhden suunnanmuutos saa kaikki muutkin vaihtamaan suuntaa. Ilmassahan tuo on linnuilla ihan normaalia käytöstä, mutta maassa siihen ei liene samanlaista tarvetta. Voi tietysti olla, että äkkinäinen suunnanmuutos saa muut luulemaan, että näköpiirissä on ruokaa.

14.12.05

Pieni nokipoika vaan...


Tässä taas yksi ammatti, jossa ei saa korkeanpaikankammo vaivata. Kuva on otettu toissapäivänä, joten ylhäällä saattoi olla vähän tuulista.

13.12.05

Eilisilta


Olikin kulunut jo vähän aikaa siitä, kun viimeksi aukiolle pyyhälsi useampia ambulansseja ja poliisiautoja sireenit ulvoen. Ambulansseja näkee usein, poliiseja päivittäin, mutta tällainen ei ole ihan jokapäiväistä.

12.12.05

Toisenlaisia valoja


Jalankulkuvalot on eri maissa erilaisia, mutta punainen ja vihreä väri taitavat olla käytössä ainakin suurimmaksi osaksi ja usein käytetään myös jonkinlaista ihmishahmoa. Olen joskus miettinyt, kuinka moni mahtaisi huomata, jos hahmojen paikkoja vaihdettaisiin keskenään, mutta värit pysyisivät samoina (siis punainen ylhäällä, vihreä alhaalla). Värien paikan vaihtumisen varmaan huomaisi suurin osa, joka noita valoja noudattaa.

11.12.05

Lisää jouluvaloja


Vaikken niin hirveästi joulusta enää välitäkään, niin on kuitenkin ihan kiva katsella kaikenlaisia koristevaloja. Varsinkin kun niiden kanssa pysytellään kohtuudessa eikä aleta matkia jenkkityyliä.

10.12.05

007


Joskus kun alkaa ideat loppua, lueskelen valokuvauskirjoja ja etsin jotain sopivaa teemaa, jonka mukaan alan sitten ottaa kuvia. Yksi näistä kokeiluista on ollut numeroiden kuvaaminen. Kuvien ottamisessa olen pitänyt sääntöinä seuraavia:
1) Numero väliltä 1-100.
2) Ei saa olla osa isompaa numeroa, paitsi jos edessä on nollia.
3) Ei kahta samanlaista kohdetta (esim. bussin linjanumeroa, liikennemerkkiä tms.).
4) Jos kuvassa näkyvissä useampia numeroita, kuvatun numeron on oltava selkeästi niistä erottuva.

Sarja on vielä pahasti kesken, mutta ajattelin kuitenkin laittaa näitäkin esiin vähitellen. Tämä kuva on viime elokuulta.

9.12.05

Kun suojatie ei riitä


Tässä lisää jälkien kertomaa alkuviikolta. Jos eivät autoilijat noudata liikennesääntöjä, niin eivät kyllä ole jalankulkijatkaan ihan syyttömiä.

8.12.05

Jouluvaloja


Erilaisia valoja on näkynyt parvekkeilla ja ikkunoissa jo jonkin aikaa. Tässä yksi versio pari päivää sitten kuvattuna.

7.12.05

Kenen asiakas?


Hätäkeskuksessa on varmaan välillä hankalaa tietää, millainen auto tarvitaan paikalle. Tässä tapauksessa marraskuun alussa tuli ensin ambulanssi, joka ilmeisesti sitten kutsui poliisit hakemaan vähän muissa maailmoissa olleen mieshenkilön talteen.

6.12.05

Suojatie


Eilinen lumisade ei paljon peittänyt maata, mutta täytti kuitenkin suojatien kivien välit. Tavallisesti melko valkoisilta näyttävät vaaleat kivet osoittautuivatkin olevan kaikkea muuta kuin valkoisia.

5.12.05

Kun haluatte hyvää


...ja epäterveellistä. Kumma kuinka nämä alkaa hyppimään silmille heti, kun lopettaa makeansyönnin eikä haluaisi mitään muistutuksia aiheesta. Kuva viime torstailta.

4.12.05

Lauantai-aamu


Viikko sitten lauantaina otettu kuva. Lauantai-aamuisin on aika hiljaista, ainakin näin talviaikaan.

3.12.05

Koeajo


Raitiovaunukuvien kokoelmaan lisäyksenä koeajolla oleva matalalattiaversio. Ehkä tämä on yksi niistä korjattavana olevista, joita korvaamaan vanhat saksalaiset vaunut hankittiin. Kuva marraskuun puolivälistä.

2.12.05

Hinausauto


Luulin toissailtana ensin, että poliisi on hinauttamassa jotain autoa pois Vaasanaukion toiselta puolelta, mutta hinausauto olikin jättämässä hinattavaa tuohon.

1.12.05

Muuttokuorma


Tästä marraskuun alussa otetusta kuvasta tuli mieleen omat muutot, 8 muuttoa 10 vuodessa, viimeinen nykyiseen asuntooni. On varmaan paljon helpompaa jättää homma ammattilaisten hoidettavaksi kuin tehdä kaikki itse, mutta se tietysti edellyttää, että siihen on varaa. Edellisessä työpaikassa toimiston vaihto ainakin hoitui näppärästi, kun perjantaina piti vaan olla omat tavarat muuttolaatikoissa ja koneet merkattuina ja maanantaina uudessa paikassa oli työpisteessä koneet käytettävissä ja laatikot odottamassa purkamista.

30.11.05

Koskaan ei ole hyvä


Ensin on lumeton talvi, mikä ei ole kivaa. Sitten alkaa lunta tulla ja ihmiset piiloutuu visusti sateenvarjojen alle, kun märkä lumi kastelee. Lumen pitäisi oikeastaan tulla niin kuin Luupäät-sarjakuvassa, kun päähenkilö istuu puun alla ja miettii, että "talvi tulee näillä seuduilla nopeasti" samalla kun taivaalta putoaa kerralla puolimetrinen hanki hänen niskaansa.

29.11.05

Kukkia ja perhosia


Tässä vähän tavallista hauskemmin koristeltu kuorma-auto parin viikon takaa. Enimmäkseenhän näissä on vain nimiä ja logoja kyljissä, joten tämä oli piristävä poikkeus.

28.11.05

Lokki


Lokit kun eivät jalkojensa mallin takia pysty langoilla istuskelemaan, ne valitsevat toiseksi parhaan vaihtoehdon ja laskeutuvat lamppujen päälle. Kuva lokakuun alusta.

27.11.05

U-käännöksiä


Kovasti oli taas eilen muutettu mieltä kulkusuunnasta kesken matkan ja täysin liikennesääntöjen vastaisesti, kuten aina. Tosin tuossa lumi peittää valkoisen viivan, mutta eipä se viiva tunnu autoilijoita estävän kuivalla kelilläkään.

26.11.05

Väliaikaista


Yön aikana näkyy sataneen lunta, mutta koska panttikonttorin mittari näyttää nollaa, tämä lienee tilapäinen ilo.

25.11.05

Ratsupoliisi


Kuva lokakuun alkupuolelta. Jostain syystä ratsupoliisit kiertelivät yhtenä iltana lähistöllä ja kokoontuivat sitten Vaasanaukiolle. Tässä yksi ratsupoliiseista Hämeentien jalkakäytävällä.

24.11.05

Huoltotöitä


Jotain huoltohommia tässä ilmeisesti tehdään. En ole koskaan kiinnittänyt tuohon pyöreään rakennukseen erityisesti huomiota, vaikka sen joka päivä näenkin. Olisikohan jotain metroasemaan liittyvää? Kuva viime perjantailta.

23.11.05

Yllätys


Ei ehkä kaikkein hauskin yllätys, kun jättää auton parkkiin päiväksi ja illalla takaisin tullessa huomaa, että auton taakse on kaivettu monttu. Kuva on eiliseltä ja nyt aamulla autoja ei enää ole paikalla, joten kaikki näyttävät päässeen liikkeelle.

22.11.05

Vuosi sitten


Tässä vielä toinen kuva vuoden takaisesta lumitilanteesta. Jotenkin vaikea uskoa, kun katsoo ikkunasta ulos.

21.11.05

Valokylttien poisto


Viime torstaina poistettiin Aholaidan nimi talon seinästä sekä teippaukset ikkunoista.

20.11.05

Lamppujen vaihtoa


Pari viikkoa sitten ihmettelin, kun Hämeentien liikennevalot vilkkuivat arkipäivänä vartin yli kolme iltapäivällä, juuri kun liikenne alkaa vilkastua. Vähän tarkemmin katsottuna löytyi sitten selityskin, sillä liikennevalojen lamppuja oltiin vaihtamassa.

19.11.05

Hiomavaunu


Tavallisista siivousmenetelmistä poiketen kiskoja myös hiotaan pesun ja imuroinnin lisäksi. Nyt puuttuu enää se keltainen säiliöautomallinen lakaisukone, jonka säiliön kyljessä lukee Silent jotain, vaikka se on kaikkea muuta kuin hiljainen. Kuva syyskuun alusta.

18.11.05

Lisää mainontaa


Nykyään näyttää olevan tapana, että taksi on teipattu täyteen jonkun tietyn firman tai tuotteen mainosta. Tässä yksi esimerkki vähemmän tyylikkäästä mainonnasta. Jotenkin neonvihreä ei sovi lehmän taustaksi.

17.11.05

Kuutamo


Eilinen aamu, lämpötila pari astetta plussan puolella ja taivaalla ohuita pilviä. Tänään näyttääkin sitten olevan pilvisempää, vaikka kyllä se kuu sieltä takaa äsken näkyi.

16.11.05

Talvisia asetelmia


Enpä ollut kiinnittänyt huomiota siihen, että jossain vaiheessa kesäiset kukat on käyty vaihtamassa vähän talvisempaan versioon.

15.11.05

Uusi kauppa


Eilen sitten selvisi sekin mitä on tulossa Aholaidan tilalle. Olihan se selvää, ettei tuollaisella paikalla oleva liiketila kauan tyhjänä pysy.

14.11.05

Rakennusteline


Tässä puretaan telinettä, jota ilmeisesti käytettiin William K:n valaistun nimikyltin paikalleen asentamiseen. Kuva lokakuun loppupuolelta.

13.11.05

Sateinen aamu


Kuvattu viime maanantaina kahdeksalta aamulla. Olisi ollut kiva saada kuvaan vihreä valo, mutta sen aikana oli liikennettä aina sen verran, että lätäkön pinta oli koko ajan liikkeessä.

12.11.05

Väriä talveen


Tämä on kuvattu pari päivää filmiesityksen jälkeen. Maahan oli aseteltu ilmeisesti jonkinlaisia kakkuvuoassa tehtyjä hyytelöitä. Syy tähän jäi yhtä epäselväksi kuin edellinenkin. Kuvasin asetelman puolen päivän aikoihin. Iltaan mennessä se olikin sitten jo tallottu hajalle, mikä ei liene yllättävää.