30.11.05

Koskaan ei ole hyvä


Ensin on lumeton talvi, mikä ei ole kivaa. Sitten alkaa lunta tulla ja ihmiset piiloutuu visusti sateenvarjojen alle, kun märkä lumi kastelee. Lumen pitäisi oikeastaan tulla niin kuin Luupäät-sarjakuvassa, kun päähenkilö istuu puun alla ja miettii, että "talvi tulee näillä seuduilla nopeasti" samalla kun taivaalta putoaa kerralla puolimetrinen hanki hänen niskaansa.

29.11.05

Kukkia ja perhosia


Tässä vähän tavallista hauskemmin koristeltu kuorma-auto parin viikon takaa. Enimmäkseenhän näissä on vain nimiä ja logoja kyljissä, joten tämä oli piristävä poikkeus.

28.11.05

Lokki


Lokit kun eivät jalkojensa mallin takia pysty langoilla istuskelemaan, ne valitsevat toiseksi parhaan vaihtoehdon ja laskeutuvat lamppujen päälle. Kuva lokakuun alusta.

27.11.05

U-käännöksiä


Kovasti oli taas eilen muutettu mieltä kulkusuunnasta kesken matkan ja täysin liikennesääntöjen vastaisesti, kuten aina. Tosin tuossa lumi peittää valkoisen viivan, mutta eipä se viiva tunnu autoilijoita estävän kuivalla kelilläkään.

26.11.05

Väliaikaista


Yön aikana näkyy sataneen lunta, mutta koska panttikonttorin mittari näyttää nollaa, tämä lienee tilapäinen ilo.

25.11.05

Ratsupoliisi


Kuva lokakuun alkupuolelta. Jostain syystä ratsupoliisit kiertelivät yhtenä iltana lähistöllä ja kokoontuivat sitten Vaasanaukiolle. Tässä yksi ratsupoliiseista Hämeentien jalkakäytävällä.

24.11.05

Huoltotöitä


Jotain huoltohommia tässä ilmeisesti tehdään. En ole koskaan kiinnittänyt tuohon pyöreään rakennukseen erityisesti huomiota, vaikka sen joka päivä näenkin. Olisikohan jotain metroasemaan liittyvää? Kuva viime perjantailta.

23.11.05

Yllätys


Ei ehkä kaikkein hauskin yllätys, kun jättää auton parkkiin päiväksi ja illalla takaisin tullessa huomaa, että auton taakse on kaivettu monttu. Kuva on eiliseltä ja nyt aamulla autoja ei enää ole paikalla, joten kaikki näyttävät päässeen liikkeelle.

22.11.05

Vuosi sitten


Tässä vielä toinen kuva vuoden takaisesta lumitilanteesta. Jotenkin vaikea uskoa, kun katsoo ikkunasta ulos.

21.11.05

Valokylttien poisto


Viime torstaina poistettiin Aholaidan nimi talon seinästä sekä teippaukset ikkunoista.

20.11.05

Lamppujen vaihtoa


Pari viikkoa sitten ihmettelin, kun Hämeentien liikennevalot vilkkuivat arkipäivänä vartin yli kolme iltapäivällä, juuri kun liikenne alkaa vilkastua. Vähän tarkemmin katsottuna löytyi sitten selityskin, sillä liikennevalojen lamppuja oltiin vaihtamassa.

19.11.05

Hiomavaunu


Tavallisista siivousmenetelmistä poiketen kiskoja myös hiotaan pesun ja imuroinnin lisäksi. Nyt puuttuu enää se keltainen säiliöautomallinen lakaisukone, jonka säiliön kyljessä lukee Silent jotain, vaikka se on kaikkea muuta kuin hiljainen. Kuva syyskuun alusta.

18.11.05

Lisää mainontaa


Nykyään näyttää olevan tapana, että taksi on teipattu täyteen jonkun tietyn firman tai tuotteen mainosta. Tässä yksi esimerkki vähemmän tyylikkäästä mainonnasta. Jotenkin neonvihreä ei sovi lehmän taustaksi.

17.11.05

Kuutamo


Eilinen aamu, lämpötila pari astetta plussan puolella ja taivaalla ohuita pilviä. Tänään näyttääkin sitten olevan pilvisempää, vaikka kyllä se kuu sieltä takaa äsken näkyi.

16.11.05

Talvisia asetelmia


Enpä ollut kiinnittänyt huomiota siihen, että jossain vaiheessa kesäiset kukat on käyty vaihtamassa vähän talvisempaan versioon.

15.11.05

Uusi kauppa


Eilen sitten selvisi sekin mitä on tulossa Aholaidan tilalle. Olihan se selvää, ettei tuollaisella paikalla oleva liiketila kauan tyhjänä pysy.

14.11.05

Rakennusteline


Tässä puretaan telinettä, jota ilmeisesti käytettiin William K:n valaistun nimikyltin paikalleen asentamiseen. Kuva lokakuun loppupuolelta.

13.11.05

Sateinen aamu


Kuvattu viime maanantaina kahdeksalta aamulla. Olisi ollut kiva saada kuvaan vihreä valo, mutta sen aikana oli liikennettä aina sen verran, että lätäkön pinta oli koko ajan liikkeessä.

12.11.05

Väriä talveen


Tämä on kuvattu pari päivää filmiesityksen jälkeen. Maahan oli aseteltu ilmeisesti jonkinlaisia kakkuvuoassa tehtyjä hyytelöitä. Syy tähän jäi yhtä epäselväksi kuin edellinenkin. Kuvasin asetelman puolen päivän aikoihin. Iltaan mennessä se olikin sitten jo tallottu hajalle, mikä ei liene yllättävää.

11.11.05

Filmiesitys


Viime marraskuussa aukiolle pystytettiin yhtenä päivänä valkokankaat ja illalla paikalla oli traktori ja valkokankaalla näytettiin samaa filminpätkää moneen kertaan. Filmissä näytettiin muistaakseni traktorilla ajamista. Vähän ihmetytti, eikä koskaan selvinnyt, mistä oli kysymys. Kuva on aika tumma, koska se on otettu kymmeneltä illalla, mutta kyllä siinä traktori on oikeassa alanurkassa.

10.11.05

Imurointia


Syyskuun lopussa kiskoja pestiin ja lokakuun lopussa oli vuorossa imurointia, kuten kuvasta näkyy. Ilmeisesti näitä huoltohommia joudutaan syksyisin tekemään muita vuodenaikoja enemmän, koska en muista muulloin nähneeni näin suurta aktiivisuutta.

9.11.05

Kukkia


Tässä tuotiin täydennystä kukkakauppaan syyskuun puolivälissä. Kääntyvät raput auton sivulla on ihan näppärä ratkaisu, kun tavara on kevyttä eikä ole isoissa laatikoissa.

8.11.05

Harmaata


Maisema alkaa olla paljas ja aika ankean näköinen. Tässä vaiheessa näkee aina selvästi, miten paljon puiden vihreys kesäisin piristää näkymää. Myöhemmin talvella tähänkin on jo tottunut.

7.11.05

Roskisdyykkausta


Kun syyskuun loppupuolella talon eteen tuodulle lavalle alettiin tuoda tavaroita, ajattelin ensin, että kyse on remonttisiivouksesta, mutta olikin sitten jonkun asunnon tyhjennys. Tietysti tällaiseen mentäessä takana on huomattava määrä häiriöitä/maksamattomia vastikkeita, varoituksia, päätös asunnon haltuunotosta yms. ja ihmisen olisi itsensä pitänyt tehdä jotain tilanteen korjaamiseksi, mutta siitä huolimatta on jotenkin hirveää, että ihmisen koko omaisuus (täysin riippumatta sen arvosta) kasataan roskalavalle ja kärrätään kaatopaikalle.

6.11.05

Lunta


Vuosi sitten oli 20.11. näin paljon lunta. Nyt ei näytä kovin lupaavalta, että ehtisi parissa viikossa sää muuttua näin perusteellisesti.

5.11.05

Haamutaksi


Kokeilin joskus kuvaamista pitkällä valotusajalla yöaikaan. En muista enää, missä järjestyksessä autot ajoivat, mutta joka tapauksessa valotuksen aikana ohi ajoi kaksi autoa, joista tämä taksi seisoi hetken valoissa.

4.11.05

Lisää miehiä työssä


Kuva elokuun alkupuolelta. Tällä kertaa haettava oli siinä kunnossa, että tulikin tällainen auto sinivalkoisen sijasta.

3.11.05

Jumissa


Raitiovaunun nostoa takaisin kiskoille eilen aamupäivällä. En kyllä oikein tajua, miten raitiovaunun saa tuossa kohdin pois kiskoilta, kun kaarre ei edes ole kovin jyrkkä.

2.11.05

Tikasauto


Moni hakukoneen kautta tänne päätynyt on etsinyt paloauton kuvia, joten tässä yksi lisää. Palolaitoksen sivuilla tämän nimitys oli "sisäpihatikas", joka kertookin käyttötarkoituksen.

1.11.05

Jäätelöallas lähti


Remontti jatkuu ja eilen Sestosta lähti tämä jäätelöallas. Ilmeisesti Valintatalo ei myy GB Glacen jäätelöitä. Enpä ole kiinnittänyt asiaan erityisemmin huomiota.